Puolitoista vuotta

Niin kauan on siitä, kun viimeksi olen tänne blogiin kirjoittanut. Sähköpostiini kilahti jo jokin aika sitten kuukausittainen raportti, jossa kerrottiin kävijäliikenteestä  tässä blogissa ja hittiläinen, teitähän käy täällä edelleen!

En koe itseäni enää sisustusbloggaajaksi, josta syystä blogi ei ole päivittynyt. Kuitenkaan en ole ollut valmis blogia kokonaan piilottamaan tai poistamaankaan. Halu kirjoittaa ja kuvata on kuitenkin suuri joten päätin, että raapustellaan tänne vähän tuoreimpia kuulumisia. En edelleenkään halua tätä blogia haudata, mutten tiedä vieläkään mihin suuntaan tätä blogia viedä tai minkä verran tänne edes tulen kirjoittamaan. Annetaan ajan näyttää.

Elämä on muuttunut aiemmista blogin ajoista todella paljon. Lapsista enää vain yksi on alaikäinen ja aloittaa lukion ihan näillä näppäimillä. Esikoinen on muuttanut omilleen opiskelupaikkakunnalle ja keskimmäinenkin on jo täysi-ikäinen. Kaikki nuoret ovat hankkineet työpaikat opintojen oheen, ja tälläkin hetkellä me aikuiset olemme ainoat kesälomalaiset nuorison painaessa duunia. Myös lemmikkirintamalla on tapahtunut, sillä Kisu-Kis-Kis katselee nykyään meidän ja espanjattarien menoa pilven reunalta.
 

Kaiken kaikkiaan elämä on oikeinkin mallillaan täällä Metsäpirtissa. Jätäthän kommenttiboksiin heipat ja halutessasi millaista sisältöä haluaisit täältä lukea, josko me tämä blogi vaikka elvytettäisi taas eloon :)

Kesälomaterkuin,
Katja



Kommentit

  1. Heippa! Ihana kuulla sinusta pitkästä....pitkästä aikaa! Niitä sisustusjuttuja minä rakastan ylikaiken :D Tietysti sinä päätät mistä aiheesta haluat kirjoittaa? Onko koirat voimissaan? Oikein ihanaa viikonloppua ja lisää kuulumisia ja ihania kuvia odottelen :) Terveisin Tepa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, ihana kuulla sinustakin jälleen :) Koirat voivat oikein hyvin, rakas Pitufa on alkanut pikkuhiljaa mummokoirautumaan, mutta onhan sillä jo ikääkin. Mirkku on yhtä intoa täynnä kuin aina ennenkin. Niin kovin rakkaita molemmat ♥

      Mukavaa viikonloppua sinnekin!

      Poista
  2. Täällä ollaan :) sisustukseen liittyviä asioita kaipailen varsinkin kun maku kohtaa niissä todella paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa ja kiva kuulla :) Eiköhän sitä sisustustakin mukaan tule, kuvissa ainakin.

      Poista
  3. Täällä on odoteltu :) Ihan sama mistä kirjoitat koska sun kuvat ei petä koskaan :) Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, kiva että olet! Kuvia voin luvata satavarmasti :)

      Poista

Lähetä kommentti

Ilostun kommenteista ♥ Muistathan kuitenkin netiketin ja muotoilethan sanasi niin, että olet valmis seisomaan niiden takana myös omalla nimelläsi.