Mitä meille kuuluu?

Kiitos hirmuisesti aiempaan postaukseen jättämistä kommenteistanne sekä facebookissa ja instassa lähettämistänne yksityisviesteistä.  Muutaman viesti vielä odottaa vastaustaan, mutta lupaan vastata teillekin pikimmiten :)


Lueskelin viikonloppuna aiempia kirjoituksiani, jotta pääsisin vähän kärryille ajatuksistani ennen blogitaukoa. Helmikuussa 2018 kirjoittamassani postauksessa haaveilin kovasti, mutta en tiennyt tulevasta vielä mitään. Kirjoitin postauksessa seuraavaa:

"Tällä hetkellä tuntuu, että jonkinlainen iso pyörä on lähtenyt pyörimään. Vaikken vielä tiedä millä vauhdilla, niin suunta on kirkastunut selkeämmäksi. Listoja on listattu, laskin on sauhunnut ja ensimmäiset päätökset on tehty. Ensimmäistä kertaa mulla ei ole kiire mihinkään ja fiilis on ihanan rauhallinen. Ennen kun kaikki on pitänyt tapahtua heti just ja nyt. 

Mistä siis tarkemmin on kyse? Enpä osaa siihen vielä vastata. Yleisestä hyvästä olosta, tulevaisuuden pohtimisesta, omista voimavaroista. Elämän ottamisesta omiin käsiin sen sijaan, että asioiden antaisi mennä painollaan ja sitten märehtisi kuinka haluaisi jotain muuta. Meillä jokaisella kun kuitenkin on vain tämä yksi elämä."

Todellisuudessa tiesin kyllä vähän enemmän. Ennen tuota kirjoitusta, vuodenvaihteessa 2017 tein itselleni "uudenvuodenlupauksena" päätöksen, että vuoden 2017 aikana tulen siirtymään isosta marketista pieneen, inhimillisempien työaikojen kivijalkamyymälään ja näin kävikin. Muutos aiempaan oli valtava työajan päättyessä arkena klo 17.30 ja lauantaina klo 15 sunnuntaiden ja juhlapyhien ollessa vapaat. Mutta aika pian huomasin ettei se riittänyt.

Vuodenvaihteessa 2018 tein itselleni lupauksen, että vuoden 2018 aikana siirryn tekemään ns. virkatyöaikaa.  Tokihan tiedostin, että kaupan alalla se ei ole mahdollista ja kun olet muutaman vuosikymmenen ollut pääosin siellä kaupan alalla, niin vaihtoehtoja ei hirveästi ollut. Siksipä laskin mahdollisuuksia alkaa päätoimiseksi valokuvaajaksi, silloin pystyisin itse määrittelemään milloin työskentelen ja milloin pidän vapaata. Kuinka monta hääkuvausta pitäisi kesässä tehdä ja mihin hintaan, että selviäisi hiljaisen talven yli tai minkälaista sivutienestiä olisi mahdollista tehdä hiljaisempina kausina lisäksi. Laskelmien pohjalta olin pitkän harkinnan jälkeen valmis yrittämään, mutta päätin vielä kerran käydä tsekkaamassa avoimet työpaikat. Yksi ilmoitus tuntui erityisen kiinnostavalta ja niinhän siinä kävi, että olen nyt reilun vuoden tehnyt konttorissa omassa kulmahuoneessa virkatyöaikaa. 

Elämä on siis muuttunut jo ihan työn osalta valtavasti. Työskentelemme puolisoni kanssa molemmat arkipäivisin joten voimme suunnitella viikonloput ja juhlapyhät vaikka vuoden etukäteen, kun työajat on tiedossa. Toki olen moneen otteeseen harmitellut sitä, että lasten ollessa pieniä minun vuorotyö määritteli niin suuresti elämäämme, mutta toisaalta se oli tilanne silloin ja se ei tästä märehtimällä muuksi muutu. Nyt nuoriso on se joka tekee vuorotyötä joka lisineen mahdollistaa kunnon palkan pienemmillä työtunneilla, joka taas mahdollistaa työskentelyn opiskelun ohessa.

Jos tämä kulunut pari vuotta on jotain minulle opettanut niin sen, että omien haaveiden eteen pitää todellakin tehdä töitä. Elämän ottamisen omiin käsiin sen sijaan, että asioiden antaisi mennä painollaan ja sitten märehtisi kuinka haluaisi jotain muuta. Ja että sitä kaukaistakin unelmaa kannattaa tavoitella, sillä jos et edes yritä, et voi sitä saavuttaa. Yleinen hyvä olo ja omat voimavarat ovat kasvaneet tässä rinnalla kuin huomaamatta. Mulla ja meillä on tällä hetkellä kaikin puolin hyvä olla.