Vallila Romantic



Tiedättekö sen tunteen, kun jossain en-ois-ikinä-arvannut-kaupassa eteen osuu jotain tosi kivaa etkä vain pääse sen kivan ohi ostamatta? Mulle kävi niin, kun törmäsin näihin Vallilan Romantic -siivousliinoihin. Vallilan kuosit ei muhun yleensä kolahda, mutta nää on tosi kivoja ja olisin etsinyt josko jotain muitakin tuotteita löytyisi näillä kuoseilla. En itseäni miksikään supergooglailijaksi miellä, mutta silti yllätyin, kun niin mitään lisäinfoa en näistä mustavalkoisista kaunottarista löytänyt.

Otin nämä käyttöön keittiöräteiksi, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava ettei ehkä ihanteellisimmat ole siihen tarkoitukseen. Liinat saa kiertää voimiensa äärirajoilla kuivaksi vedestä, ja silti ne meinaavat olla vähän liian märät pöytien pyyhkimiseen. Toki voi johtua siitäkin, että näissä minun haboissa olisi vähän kehitettävää ;)  Mutta, kauneuden eteen on kärsittävä. Näin olen aina sanonut ja niin tulen aina sanomaan, joten pöytärätteinä saavat jatkaa.

Nämä kaunottaret myytiin kolmen paketissa ja paketilla oli hintaa muistaakseni 4.99€ eli ei todellakaan konkurssiin asti vienyt. Rätit löytyivät Tokmannilta. Keittiöön on päätynyt myös Pentikin aivan mielettömän ihanan tuoksuinen Harmonia -pumppusaippua, jonka sain ystävältäni Tiinalta tuliaisiksi. Kiitos vielä ♥ Voisiko siis sanoa, että meidän keittiö on nyt täynnä rakkautta ja harmoniaa ;)

Ihanaa sunnuntaita just sulle, yritetään kerätä parhaamme mukaan voimia taas huomenna alkavalle arjelle.

Katja





Kommentit

  1. Näyttää kyllä todella kauniilta! Ehkä kuivaavat paremmin, kun ovat hetken käytössä? Toivottavasti? Tuoksut vaan on niin ihania, niitä ei voi vastustaa, kun mieleisen saa käyttöön! Terv Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, voihan siinä olla sekin mahdollisuus, toivotaan siis parasta :) Ovat kyllä niin kauniit, että mielelläni pitäisin ne juuri tuossa tarkoituksessaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilostun kommenteista ♥ Muistathan kuitenkin netiketin ja muotoilethan sanasi niin, että olet valmis seisomaan niiden takana myös omalla nimelläsi.

Suositut tekstit