Kauheasti kysymyksiä


Tässä postauksessa oli tarkoitus päivitellä säitä, höpötellä tuosta minun alemekostani sekä kynttilöistä ja lyhdyistä, mutta ajatuksenvirta vei mennessään ja sitä myötä aamupostauskin vaihtui melkein iltapäivään :D

Tuolla muutama postaus aiemmin pohdin jatkuuko tämä blogi sisustusblogina vai jonain muuna. Mulla on melko vahva näkemys, mihin suuntaan tätä  blogia haluan aion viedä ja tuo yläpuolella keikkuva kuva kuvastaa sitä suuntaa täydellisesti. Lifestyleä lisättynä vahvalla sisustustwistillä. Mutta samalla käyn hirvittävää päänsisäistä kamppailua itseni kanssa.

Mä en ole koskaan kumartanut merkkejä ja siksipä mulle on aina kelvannut vallan loistavasti halpakauppojen ja ketjuliikkeiden rätit ja romppeet.  Ja kelpaa edelleenkin, don´t get me wrong, mutta nyt aikuistuvan nuorison myötä merkkejä on tullut taloon ja minulle sitä kautta aivan uudenlaisia ajatuksia eteen. Miksi työpöydällä lepäävästä Huaweista saa ihan kivoja kuvia, mutta uusimman iPhonen kohdalla se samanlainen kuva tuntuu feikiltä ja jää julkaisematta? Miksi voin vallan mainiosti ottaa blogiin kuvan farkkutakista, mutta Helly Hansenin takin kohdalla nikottelen huolella? Miksi en kokenut mitään vaikeutta poseerata blogissa vanhan perhe-Fiatini kanssa, mutta tämän uusvanhan neljänkympinkriisi-auton kanssa se tuntuu tosi nololta? Miksi marketin kympin tennarit pääsee helposti blogikuviin, mutta viisi kertaa kalliimmat Converset ei? Ja näitä esimerkkejä olisi loputtomiin lisää. Tähän postaukseen mulla olis oikeastaan ollut yks aika tosi kiva kuva myös auton sisältä, mutta koska siinä näkyi ratti ja OOOO.. oikeesti, en mä vaan voinut julkaista sitä :D Ja nyt järkiKatja voisi kysyä, että koska auto on mulle #auto ennemmin kuin #audi, niin miksi ihmeessä en voinut?

Merkit on tosi iso juttu tänä päivänä, sen huomaa paitsi blogeissa varsinkin Instagramissa, jossa tägätään kaikki merkit tai ainakin ne vähän kalliimmat sellaiset. Tiedättehän ne kuvat, joissa kuva on tarkoitus olla lattemukista, mutta merkkilaukut, -lompakot ja kännykät vievät suurimman huomion. Tiedän etten ole ainoa joka vähän kohottelee kulmiaan niiden kohdalla. Tämä keskustelu nimittäin pulpahtaa  aina aika ajoin pinnalle, että ne ärsyttää ja huolella, mutta ärsyttääkö lukijoita enemmän ne itse merkit vai se tägäily?  

Onko ysärin #snobi tämän päivän #normi?






Kommentit

  1. Nyt nimettömänä koska ärsyttää! Instassa monta jäänyt seurattavista poiskin sen takia ku vaikka kelloa kuvatessa pitää just näkyä se audin tai bmv n ratti ja kaikki maholliset tägit tietysti päälle. Mitä siitä saa?Leuhkimista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt en osaakaan tuohon kysymykseesi vastata. Monesti miettinyt toki itsekin, että jos se auto olisi Toyota tai Lada, tulisiko moista kuvaa otettua tai ainakaan tägättyä niitä merkkejä. Ehkä ei. Onhan nuo Audit, Mersut ja bemarit (plus monet muut merkit) jonkinlaisia statussymboleita kuitenkin monelle. Itselleni tällaisten kuvien julkaiseminen on tiukassa, ehkä minun pitää opetella astumaan oman mukavuusalueeni ulkopuolelle ja rohkaistua enemmän. Auto mikä auto, eihän sitä merkkiä tarvitse vasten kasvoja hieroa. Erilliseen tägäämiseen en kyllä näe oppivani koskaan :)

      Valokuvaajan roolissa vielä pakko sanoa, että kuvat miehistä auton ratissa ja kellon näkyessä ranteessa voivat olla todella upeita. Pohdin tässä. että ärsyttäisikö sellainen miesbloggaajan blogissa tai instassa?

      Poista
  2. Päälleliimattu tuotesijoittelu ärsyttää. Juuri ne kahvikupin kylkeen asetellut merkkilaukut. Sitähän se on, tuotesijoittelua. Joko tarkoituksena myydä jotain tai korottaa omaa asemaa muiden silmissä. Näissä sinun kuvissa ei ärsytä mikään. Hieno auto kuvattu ilman statussymbolimerkkiä, se rattikuva voisi jo olla liikaa. Niin kauan kun kuvat on hyvällä maulla otettuja ei ärsytä vaikka olisi mikä merkki tai auto tai puhelin tai vaate. Sen näkee heti kun on tarkoitus tuoda pelkkä merkki esiin ja sitä on korostettu vielä hashtageilla. Siihen syyllistyy moni blogisti.

    Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ehkä mä sitten vaan rohkeasti jatkan tällä haluamallani linjalla :)

      Poista
  3. Enemmän ärsyttää tägäily. Niinhän se on et ne joilla on oikeesti rahaa ei brassaile merkeillä vaan haluavat pitää matalaa profiilia. Nää merkeillä koreilijat on sit jotain muuta. Muutenkaan en tykkää jos blogi on rakennettu vaan ostosten varaan. Eihän sellasesta saa mitään irti, sama ku lukis stockan katalogia. Hieno kuva muuten toi eka, ihan ku ulkomailta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunsin muuten pistoksen kun mainitsit noista ostoksista, turhan usein nämä minunkin postaukset ovat juttuja juuri niistä, ostoksista. Kiitos herättelystä, siitä täytyy päästä pois :)

      Poista

Lähetä kommentti

Ilostun kommenteista ♥ Muistathan kuitenkin netiketin ja muotoilethan sanasi niin, että olet valmis seisomaan niiden takana myös omalla nimelläsi.